Radioamatöörikerho Saimaan viitoset ry. OH5AB


Hieman vanhempia kuvia toiminnasta 1900-luvulta
.

Takaisin kuva-arkistoon

-
Tästä se alkaa.
Kurssilaisia ottamassa vastaan
opettajan antamaa sähkötystä.
Tutkinnon suorituksen
ja pätevyystodistuksen
saapumisen jälkeen voi
aloittaa yhteyksien etsimisen
amatööritaajuuksilta.
Palkintoja on mukava saada. Pentti OH5WR onnittelee Eskoa OH5ES kerhon kesäleirillä. Antennien pystytystä kerrostalon katolla. Kerholaisista talkoissa Kari OH5WL, Erkki OH5EK, Pentti OH5WR ja selin oleva, tuntematon herra X.
Monen amatöörin unelma: päästä mukaan radioamatöörien retkikuntaan jollekin kaukaiselle Tyynen valtameren saarelle. Yhteyden vahvistus eli QSL-kortti OH5AB:n kerhoasemalta pidetystä yhteydestä Meksikon länsirannikolta noin 800km länteen olevalle pienlle saarelle. Meksikolaisten, japanilaisten ja yhdysvaltalaisten jatkona Jari OH2BU liiton edellinen puheenjohtaja ja ehkä tunnetuin retkikuntiin osallistuva suomalainen Martti OH2BH. Toiselta laidalta samaa merta QSL-kortti Japanista. Näitä kertyy ja kerätään ahkerasti niiden amatöörien toimesta, jotka ovat keskittyneet pitämään yhteyksiä mahdollisimman moneen radiomaahan.
Leiritapahtumat ovat osa harrastetta. Erkki OH5EK, Vesa OH5MNH ja Pentti OH5WR rentoutuvat majapaikassaan Suomen radioamatööriliiton kesäleirillä. Vakavampaa puolta radioamatööritoiminnassa on osallistuminen vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Kuvassa Ismo OH5NG (kymenlaakson puolelta, silloinen liiton viitospiirin pepamanageri), Lasse OH5SC ja Pentti OH5MIU pelastuspalvelun 30-vuotisjuhlakiertueen tapahtumassa Lappeenrannassa1994, johon OH5AB osallistui pystyttämällä useita radioasemia etsinnän johtovaunuun.

-
Päivitetty 02.09.2000 Mikko Lahikainen OH5LKE.